Lisää lainaa tai luottokortti?

Rahaa

Lainaa on helppo saada – vähän liiankin helppo, väittävät monet velkaongelmiensa kanssa julkisuuteen tulleet henkilöt. Nämä ylivelkaantuneet ja ehkä jo luottotietonsa menettäneet henkilöt haluavat varoittaa muita samanlaisesta holtittomasta velanotosta, ja jakavat siksi kokemuksensa julkisesti. Ylivelkaantumisen ja ulosottoon joutumisen vaara onkin hyvä pitää mielessä lainaa ottaessa. Jos tietää, ettei pysty maksamaan lainaa pois, ei sitä pidä missään nimessä ottaa. Lainanotto on perusteltua vain silloin, kun oma talous kestää lainan tasaisen lyhentämisen, eikä mahdollinen korkojen nousu vaikuta siihen, selviytyykö lainan kuukausierästä.

Harkitusti otettu asuntolaina, kulutusluotto tai esimerkiksi luottokortti tuo joustoa arkeen ja mahdollistaa unelmien toteuttamisen nyt, eikä vasta tulevaisuudessa. Esimerkiksi ASP-tilin avulla nuori voi ostaa oman asunnon jo 18-vuotiaana, ja maksaa sitä hiljalleen pois seuraavat 10–25 vuotta. Jos hänen täytyisi ensin kerätä koko asunnon hinta, hän olisi jo ehkä yli nelikymppinen päästessään muuttamaan oman katon alle. Kun ottaa huomioon Suomen korkean vuokratason, ei ole ollenkaan varmaa, että hän olisi saanut sivuun niin suurta summaa siihenkään mennessä.

Sopivan lainan tai luottokortin avulla voit ostaa uuden pyykinpesukoneen heti rikki menneen tilalle, eikä halpa lentotarjous jää käyttämättä. Lainaa voi tarvita myös asunnon remontoimiseen. Tapetoinnit, lattialaminaattien vaihdot ja muut pintaremontit eivät ole niin kiireellisiä, mutta esimerkiksi kattovuodon tai putkivuodon korjaaminen on. Alan ammattilainen on tilattava paikalle paikallistamaan ja paikkaamaan vuoto sekä kunnostamaan kastuneet rakenteet, oli tilillä rahaa tai ei. Jos vika jätettäisiin korjaamatta, olisi koko rakennuksen asumiskelpoisuus vaarassa kosteusvahinkojen levitessä homevaurioiksi. 

Laina ei siis ole yksiselitteisesti paha asia, se on vain osattava valita ja mitoittaa oikein. Sopivalla lainalla parannat elämänlaatuasi menettämättä mielenrauhaasi! Lue lisää siitä, millainen laina kannattaa ottaa, ja milloin lainojen yhdistäminen on järkevää.

Luottokortti vai kulutusluotto? Riippuu aikataulusta 

Kun äkillinen rahantarve iskee, etkä kehtaa pyytää vippiä kaveriltakaan, joudut arpomaan kulutusluottojen ja luottokortin välillä. Jos tiedät voivasi maksaa lainan pois pian, voit valita käytännössä kumman tahansa vaihtoehdon. Luottokortit tarjoavat yleensä kuukauden korottoman ja kuluttoman maksuajan ostoksillesi. Jos käytät pari minuuttia kulutusluottojen vertailuun, saatat löytää rahoituslaitoksen, mikä antaa ensimmäiselle lainallesi korottoman ja kuluttoman maksuajan – se ei kuitenkaan yleensä ole kuin kahden viikon pituinen. Tarkasta vain, ettei lainasta veloiteta mitään käsittelypalkkiota.

Jos sinulla on luottokortti jo vanhastaan, kannattaa käyttää sitä, jos voit maksaa velan seuraavasta palkasta. S-ryhmän luottokortti on Suomen halvin luottokortti, sillä siinä ei ole kuukausi- tai vuosiveloituksia. Maksat luotosta vain silloin, jos et ole maksanut velkaa pois laskutuskauden päättyessä.

Mikäli luottokorttia ei ole entuudestaan ja lainaa tarvitaan nopeasti, ei auta kuin tutustua kulutusluottojen ihmeelliseen maailmaan. Siitä hetkestä kun haet luottokorttia voi mennä parikin viikkoa siihen, että saat uuden kortin käteesi. Kulutusluoton taas voi saada tililleen jo muutamissa minuuteissa. Kulutusluotot kannattaa kilpailuttaa huolella, varsinkin, jos tarvitsee lainaa yli kahdeksi viikoksi. Vertaa lainoja niiden todellisen vuosikoron perusteella. Tämä on helppoa kulutusluottojen vertailusivustoilla, joiden avulla saat yhdellä lainahakemuksella lainatarjouksen lukuisilta rahoituslaitoksilta.

Lainojen yhdistäminen yhdeksi isoksi lainaksi 

Sopimus

Jos olet hakemassa uutta lainaa tai sinulla on vanhastaan luottokorttivelkaa ja muita lainoja, on tämä vinkki sinua varten: kilpailuttamalla kulutusluotot saatat säästää tuhansia euroja vuodessa! Kilpailutussivustolla piipahtamisen jälkeen saat useita lainatarjouksia, joista kannattaa etsiä lainan todellinen vuosikorko, ja valita edullisin. Muista tarkistaa, millaista todellista vuosikorkoa maksat luottokorttivelastasi ja mahdollisista muista kulutusluotoista. Jos tuoreessa lainatarjouksessa on yhtään edullisempi todellinen vuosikorko, kannattaa lainaa ottaa sen verran, että voi maksaa aiemmat, kalliimmat lainasi pois. On aina parempi maksaa yhtä isoa lainaa ja sen kuukausikuluja, kuin jakaa tilipussinsa useamman pankin ja rahoituslaitoksen kesken, jotka tahtovat kukin kiskoa sinulta paitsi korkoa, myös tilinhoitomaksuja ja muita veloituksia useamman kymmenen euron edestä.  

Asuntolainaa ei kannata vaihtaa kulutusluotoksi, sillä asuntolainoissa on matala korko. Myös opintolainoissa on edullinen korkotaso, joten nekin voi jättää tämän kilpailutuksen ulkopuolelle. Myös asunto- ja opintolaina kannattaa kilpailuttaa, mutta eri pankkien kesken. Kun etsit yhdistettäviä lainoja, muistathan tarkastaa kaikki osamaksusopimuksesi ja autorahoituksesi!