Vinkit tiimityön kehittämiseen yrityksille

Ihmiset voidaan karkeasti ottaen jakaa kahteen ryhmään – ekstrovertteihin ja introvertteihin. Ekstrovertti nauttii ihmisten kanssa olemisesta ja tiimityöskentelystä, ja saa muista ihmisistä lisää energiaa painaa eteenpäin. Introvertti on monessa suhteessa ekstrovertin vastakohta. Introvertti nauttii yksin olemisesta, ja työskenteleekin mieluummin yksin. Tiimityöskentely ja ylipäätään ihmisten kanssa oleminen väsyttävät introvertin, ja hän tarvitsee paljon aikaa palautuakseen ja toipuakseen. Jokaisella työpaikalla on sekä ekstrovertteja että introvertteja, ja monessa meissä on piirteitä molemmista tyypeistä. Hyvin harva meistä on ”täydellinen” ekstrovertti, joka kaipaa muiden ihmisten läsnäoloa 24/7. Se yltiösosiaalisinkin tyyppi saattaa kaivata omaa aikaa ja viettää mielellään tovin jos toisenkin esimerkiksi luonnossa liikkuen tai television eteen linnoittautuen. Se tyyppi, joka ei koskaan saa suutaan auki palaverissa ja joka ei ikinä lähde työporukan yhteisiin illanviettoihin, saattaa toisinaan kaivata muiden seuraa ja olla kuin eri ihminen oman ystäväpiirinsä tai harrastusporukkansa tapaamisissa. 

Nykypäivän työelämässä arvostetaan ekstrovertteja. Kaikkien kanssa hyvää pataa olevat, rohkeat, esiintymisestä nauttivat ja tiimityöhön tottuneet persoonat ovat kuumaa kamaa työmarkkinoilla. Introverttien voi olla vaikea edetä työpaikallaan tai edes tulla valituiksi työhaastattelussa, jos he vaikuttavat syrjäänvetäytyviltä, eivätkä osaa mainostaa itseään. Tosiasia kuitenkin on, että työpaikoilla tarvitaan molempia persoonallisuustyyppejä. Tiimi, missä on sekä introvertteja että ekstroverttejä, on todennäköisesti tehokkaampi ja tuottavampi kuin se, mikä muodostuu pelkästään sosiaalisista tai ainoastaan yksintyöskentelyyn taipuvaisimmista henkilöistä. Tiiminjohtajalla on oltava hyvä tietotaito ihmisten välisten vuorovaikutuksen ja toiminnan kehittämisestä, jotta tiimi menestyy työssään – oltiinpa sitten hoitoalalla, rakennuksilla tai vaikka markkinointitoimistossa.

Tiimityössä tarvitaan oikeaa asennetta

Tiimityössä tarvitaan oikeaa asennetta ja hyvää itsetuntoa. On tiiminjohtajan tehtävä tarkkailla tiiminsä jäseniä ja tarvittaessa selvittää, johtuuko vähemmän osallistuvien syrjäänvetäytyvyys jännittämisestä, haluttomuudesta vaiko kenties työpaikkakiusaamisesta. On luonnollista, että esiintyminen jännittää. Myös ekstroverttejä jännittää. Se, että on ekstrovertti, ei automaattisesti tarkoita sitä, että nauttisi esiintymisestä ja huomion keskipisteenä olemisesta – tai edes sietäisi sitä. Ekstrovertti kuitenkin pitää muiden ihmisten kanssa työskentelemisestä, ja jos hän on sitoutunut tiimin tavoitteisiin, hän on valmis pistämään itsensä likoon ja tuomaan mielipiteitään esille toiminnan kehittämiseksi. Introverttikin voi muokata omia ennakkoasenteitaan tiimityötä kohtaan, jos tahtoo päästä pitkälle – tai säilyttää työpaikkansa. Jos työpaikalla arvostetaan tiimityötä ja esimerkiksi yhdessä ideointia, voi olla, että seuraavissa yt-neuvotteluissa porukan hiljaisimmilla näytetään ovea.

Jos esiintyminen jännittää liiaksi, voi olla hyvä hakea ammattiapua. Ammattiapua kannattaa hankkia varsinkin silloin, jos taustalla on itsetunto-ongelmia. Avun ei välttämättä tarvitse tarkoittaa psykologia. On tarjolla monenlaisia työelämävalmennuksia, joilla opitaan työelämässä tarvittavia taitoja, kuten juuri esiintymistä ja tiimissä työskentelemistä.

Tutun kanssa on helpompaa työskennellä – vai onko?

Tiimi

Oman työporukan kesken suunsa avaamista helpottaa, jos työkaverit tuntevat hyvin toisensa. Siksi virkistys- ja tyky-päivillä on tarkoituksensa. Jos työpaikalla on resursseja, voidaan vuokrata vaikka suosittu juhlatila Helsingissä ja pistää kemut pystyyn. Rento yhdessäolo vahvistaa tiimihenkeä ja helpottaa yhdessä työskentelemistä. Tiimitaitoja voidaan kehittää myös pakohuonepelien ongelmanratkaisutehtävien parissa, tai vaikka kirkkovenesoudussa – virkistyspäivä voidaan viettää mitä hauskimmissa merkeissä. Tarvittaessa rahat voidaan kerätä vaikka kimpassa. Tiimin jäsenet sitoutuvat paremmin toisiinsa esimerkiksi yhteisen lautapelikerhon, maratoniin tähtäävän kuntoilupiirin, kimppaloton tai vaikka yhdessä tuetun kummilapsen kautta.

Liian läheiset suhteet voivat toisaalta vaikeuttaa tiimissä työskentelemistä. Jos työnteko menee liiaksi juoruiluksi ja vitsailuksi, voi työn teko ja tulosten aikaansaaminen jäädä taka-alalle. Siksi parhaassa tiimissä onkin sekä introvertteja että ekstroverttejä. Mikäli kaikki olisivat ekstroverttejä, voisi juttu lentää liiankin hyvin – jos taas kaikki olisivat introvertteja, ideat saattaisivat jäädä esittämättä, vaikka niitä olisi. Pahimmillaan aika menisi kursailuun ja sen odottamiseen, että joku muu avaa suunsa ja tekee aloitteen. 

Liian läheiset suhteet voivat aiheuttaa haasteita myös johtamisen ja keskinäisen viestinnän suhteen. Jos uskoo tuntevansa työkaverin hyvin, saattaa tulkita tämän sanomisia ja sanomatta jättämisiä hätäisesti tai virheellisesti. Tiimien kannattaa kehittää vuorovaikutustaan kartoittamalla, millaisia käsityksiä sen jäsenillä vuorovaikutuksesta on. Osa käsityksistä voikin osoittautua virheelliseksi, kuten introverttiuden automaattinen yhdistäminen ujouteen. Esimiehenkin on löydettävä tapa tasapainoilla tilanteessa ja välttää ”suosikkijärjestelmää”, jos joistain alaisista on muodostunut ystäviä.